FI*LoudMeow -kissala

FI*LoudMeow on pieni kissala Jyväskylässä. Kasvattajanimi FI*LoudMeow on hyväksytty FIFessä 20.3.2013.

Kasvattajanimen takaa löytyy Jyväskyläläinen kissaharrastajapariskunta Susanna Piispanen ja Timo Viikki. Susannan perheessä on ollut kissoja vuodesta 1990 ja ensimmäinen yhteinen itämainen hankittiin vuonna 2000, samana vuonna alkoi myös aktiivinen kissanäyttelyharrastuksemme. Susanna on FIFe kissanäyttelytuomari kategoriassa 4 ja tuomarioppilas kategoriassa 2. Olemme molemmat suorittaneet kissankasvattajan peruskurssin ja Susanna myös jatkokurssin. Perheeseemme kuuluu kuusi aikuista itämaista kissaa ja ajoittain myös pentuja. Tavoitteenamme on kasvattaa erittäin pienimuotoisesti kivaluonteisia ja terveitä itämaisia lyhytkarvoja itämaisrotujen alkuperäisissä perusväreissä (musta, sininen, suklaa ja lila) kuviollisena ja yksivärisenä omaksi ja ystäviemme iloksi. Osa itämaisistamme kantaa perimässään naamioväritystä, joten meille syntyy ajoittain myös siamilaisia pentuja. Kaikki kissamme elävät yhtenä laumana ja rakastettuina perheenjäseninä koko elämänsä ajan kissalassamme.

FI*LoudMeow kissala on menestynyt Suomen Kissaliiton kasvattien näyttelymenestykseen perustuvassa Vuoden kissa-kilpailun kasvattajaluokassa seuraavasti:

Vuosi 2023 - sija 1 kategoriassa 4. (itämaisten rotujen kasvattajien sija 1)

Vuosi 2022 - sija 1 kategoriassa 4. (itämaisten rotujen kasvattajien sija 1)

Vuosi 2021 - sija 1 kategoriassa 4. (itämaisten rotujen kasvattajien sija 1)

Vuosi 2020 - sija 2 kategoriassa 4. (itämaisten rotujen kasvattajien sija 1)

Vuosi 2019 - sija 2 kategoriassa 4. (itämaisten rotujen kasvattajien sija 2)

Vuosi 2018 - sija 3 kategoriassa 4. (itämaisten rotujen kasvattajien sija 1)

Vuosi 2017 - sija 4 kategoriassa 4. (itämaisten rotujen kasvattajien sija 3)

Sähköposti: susanna.piispanen (@) elisanet.fi, tviikki (@) hotmail.com; puhelin: 0503286888 (Susanna), 0504072142 (Timo)

Kuva: Heikki Siltala